Iloinen sydän kaunistaa kasvot

Pelkoa ei rakkaudessa ole,

vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. 

Pelossahan on jo rangaistusta; 

se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa.

Ennen ku tulin uskoon, olin ihan erilainen ihminen mitä tällä hetkellä. En koskaan lakkaa kiittämästä Jumalaa siitä, et se teki musta paremman ihmisen!

Mää olin ala- ja ylä-asteella tosi ujo, rauhallinen ja aika pelokas ihminen, joka kärsi huonosta itsetunnosta. Vihasin mun ulkonäköä, vaatteita, luonnetta ja pidin mun erilaisuutta huonona.

Pelkäsin, et mitä muut musta sanoo. Kokoajan oli fiilis, et mua tuijotettiin, haukuttiin selän takana ja et mulle nauretaan joka päivä.

Kyl mää hymyilin paljo ja mulla oli ihana kaveriporukka, jossa tykättiin pitää hauskaa eikä me välitetty siitä, et mitä muut meistä sanoo. Silti hymyilevien kasvojen takaa löyty se tyttö, joka halus olla jotain muuta.

2011

Sit se starttas, nimittäin rippikoulu. Piti suorittaa semmonen riparikortti, johon piti kerätä nimmareita, et on suorittanu jotain seurakunnan juttuja. Jumalanpalvelukset, nuortenillat, tapahtumat ja konsertit.. Ei mua paljo kiinnostanu.

Kesä koitti ja rippileiri! Olin ihan hukassa, et miten olis siellä. Tunsin kyl ne ihmiset siellä, mut en aluks viihtyny. Olin kokoajan väsyny, enkä ymmärtäny mistä siellä puhuttiin.

Kuitenki iltaohjelmat ja muu vapaa-aika oli kivaa ja leirin puolessa välissä aloin tykätä siitä paikasta.

Leiri loppu ja arki jatku. Jäi hyvä fiilis riparista ja aloin miettiin isosen hommia. 9.luokka alko ja uskaltauduin alottaan isoskoulutuksen. Oli kivaa ku siellä oli myös muutama muu hyvä ystävä. Myöhemmin muut alko huomauttaan mulle siitä, et liikun nykyään aika paljo seurakunnan tapahtumissa. 

Sit alko se kiusallisin osuus. "Lopeta toi Jeesustelu" "Onks susta tullu joku uskovainen?" "Miten sää kestät niitä raamattujuttuja?" Näitä ihmiset mulle huuteli. Sit alko pelottaan, et oonko mää nyt vielä oudompi ku ennen? Aloin harkita, et pitäiskö mun jättää isoskoulutus ja elää taas sitä "normaalia elämää"..

Yks ilta kotona mää jäin harmitteleen tätä asiaa ja mietin, et mitä mää nyt teen. Uskokaa tai älkää, mut mää avasin mun Raamatun ja aloin lukeen sitä. Pian kohdalle osu teksti, minkä luin monta kertaa läpi, et mää ymmärtäisin sen täysin.

2012

Tekstissä luki näin:

"Pelkoa ei rakkaudessa ole,

vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. 

Pelossahan on jo rangaistusta; 

se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa."

Se teksti herätti mut. Ajan myötä pelko kaikkos ja opin tuntemaan itseäni paremmin. En sillon tienny, et mitä mulle tapahtu. Meni aikaa, ennen ku sain siihen vastauksen.

Koin riparin uudestaan ihan eri tavalla ku viimeks. Isosena oleminen kasvatti mun luonnetta ja opin tuntemaan myös paremmin Jumalaa ja Raamatun tekstiä. Aloin myös ymmärtää, et mikä mussa muuttu. En enää pelänyt, mitä muut musta ajatteli. Myönsin itelleni, et "Mää tosiaan oon uskossa" Voi et kuinka vapautunu ja helpottunu fiilis mulla oli. Halusin kertoa ja näyttää sen muille niin pian ku mahollista! Muut ihmiset alkoivat pian ymmärtämään mua paremmin. Tajusin, et Jeesus tosiaan johdatti mut oikealle tielle!

Tuli aika pitkä teksti ja voisin kirjottaa tästä vaikka loputtomiin, mut haluun tällä sanoo teille, et oli muut ihmiset minkälaisia tahansa nii hyväksykää ne! Älkää syrjikö ketään vaan olkaa kiusattujen tukena. Ja ennen kaikkea: Hyväksykää itsenne.

Mulla on edelleen se pelko, et jokin murtaa mut ja musta tulee se sama surullinen tyttö ku ylä-asteella. Oon edelleen ujo ja aika rauhallinen. Mut oon oppinu näyttämään musta uusia puolia muille ihmisille. Oon nykyään avoin, tykkään pitää enemmän hauskaa ja hyväksyn itseni tällaisena ku oon. Oon joskus aika kömpelö ja voi olla, et puhun nykyään liikaa. Se johtuu varmaan siitä, et oon aina halunnu olla tällanen. Näytän uskoni muille avoimesti, enkä välitä siitä mitä muut aattelee. Mua on siunattu!

2013

DO YOUR BEST, WORK HARD<3